kuva

Verotuksen korot

Peruskorko

Valtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi 2,0 prosenttia ajalle 1.1.–30.6.2012. Tätä ennen peruskorko on ollut 1.7.2011–31.12.2011 2 prosenttia ja 1.1.2011–30.6.2011 1,5 prosenttia. Peruskoron suuruista korkoa käytetään verotuksessa seuraavissa tilanteissa:

1. Peruskoron suuruista korkoa on perittävä

  • osakaslainasta, jota ei ole tuloverolain 53a §:n mukaisesti luettu osakkaana olevan luonnollisen henkilön pääomatuloksi.
  • työsuhdelainasta (tuloverolaki 67 §). Veronalaiseksi ansiotuloksi katsotaan korkoetu työsuhteen perusteella saadusta lainasta siltä osin kuin lainasta peritty vuotuinen korko on alempi kuin peruskorko.

2. Elinkeinotoiminnasta johtuneena ei pidetä sitä osaa koroista, joka vastaa yksityisestä liikkeestä, ammatista tai elinkeinoyhtymästä nostettujen yksityisottojen johdosta syntynyttä negatiivisen oman pääoman jäännöstä kerrottuna korkoprosentilla, jonka suuruus on peruskorko lisättynä yhdellä prosenttiyksiköllä (laki elinkeinotulon verottamisesta 18 § 2 momentti).  

Viivästyskorot

Viivekoron suuruus on 8,5 prosenttia vuonna 2012. Oma-aloitteisesti maksettavien verojen
(esimerkiksi arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten) viivästymisen vuoksi laskettava veronlisäys on niin ikään 8,5 prosenttia vuonna 2012.

Viivästysseuraamuksia on maksettava säädetyn maksupäivän jälkeen suoritettavalle oma-aloitteiselle verolle. Veronlisäystä peritään myös jälkiverotuksen ja ilmoittamisvelvollisuuden
laiminlyöntiin perustuvan verotuksen oikaisun yhteydessä. Viivekorko ja veronlisäys ovat aina vähintään kolme euroa. Ne eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Viivekoron ja veronlisäyksen määrän laskemisessa auttaa vero.fi -sivujen viivekorkolaskuri.

Ajankohtaista

Verotuksen korot

Verotuksen korot 2012

Verovapaat matkakustannusten korvaukset ja luontoisedut vuonna 2012

Verohallinto on vahvistunut arvot vuodelle 2012.

Työnantajan sosiaaliturvamaksu

Työnantajan sosiaaliturvamaksu vuonna 2012 on 2,12 prosenttia palkasta.